TUNTIOPETTAJIA VIRKOIHIN

Share |

Tiistai 17.4.2018 klo 11.15 - KV


Kevään aikana olemme neuvottelleet työnantajan edustajan kanssa päätoimisten tuntiopettajien siirtämisestä nykyistä tuntiopettajan virkasuhdetta vastaavaan virkaan. Tämän kevään aikana tullaan siirtämään 5-10 päätoimista tuntiopettajaa virkaan, näistä 3-4 siirretään lukion tai aikuislukion virkaan ja muutamia tuntiopettajia siirretään luokanopettajan virkaan. Määrät täsmentyvät kevään aikana.

Päätoimisen, toistaiseksi otetun tuntiopettajan siirrolle on kolme edellytystä, jotka tulee täyttyä ennen kuin tuntiopettajan virkaa voidaan tarkastella siirrettäväksi:

1) On täytynyt tulla valituksi tuntiopettajaksi avoimen haun (ja haastattelujen) kautta

2) Virkasuhde on jatkunut vähintään 5 vuotta (tästä vähennetään virkavapaat)

3) Näiden viiden vuoden ajan on pitänyt täyttyä vastaavan viran opv-tunnit.

Ja tärkeimpänä ehtona on tietysti se, että tunteja näyttää riittävän myös tulevaisuudessa viran opv:n verran.

Palaamme näihin neuvotteluihin jälleen ensi vuonna. Toivottavasti siihen mennessä on kouluverkkoasia selvinnyt yläkoulujenkin osalta, se helpottaisi neuvotteluja aineenopettajien osalta.

Avainsanat: tuntioettaja, virka, siirto